sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Raksa Update: Keittiö ja takka


Tämä keittiön esittely on vienyt ikuisuuden, kun en ole saanut kelvollisia kuvia siitä. Näissäkin kuvissa se kallistuu milloin mihinkin suuntaan ja värit ovat vääristyneet. No, raakilehan se on vielä muutenkin, joten katsotaan uudestaan sitten valmiina.
Liesituulettimessa on vielä suojamuovi kiinni ja jääkaappi puuttuu. Kaapistoja peittää ihana sahanpurupöly ja johtoja roikkuu siellä täällä. Mutta siinä se nyt tönöttää kuitenkin. On muuten tönöttänyt jo viime syksystä asti.
Tapetti on kuvissa oudon värinen. Oikeasti se on ihana harmaaseen taittava mintunvihreä, mutta kuvissa jostain syystä kellertävä.

Keittiö on Domukselta. Minulla ei ollut paljon vaatimuksia keittiön suhteen, sillä emme ole kiinnostuneita ruuanlaitosta. Siksi halusimme, että mm. hella on mahdollisimman yksinkertainen, mitään hienouksia ei tarvita. Toinen toive oli suurehko lavuaari, jotta vauva saa istua siellä kylvyssä. Halusin myös vaaleanpunaiset alakaapit ja mahdollisimman helppohoitoisen välitilan, ei ainakaan mitään kaakeleita. Mies halusi valtavan side by side jääkaapin/pakastimen, minulle olisi mieluusti käynyt pienempikin.










Takkakin on ollut paikoillaan jo jonkin aikaa. Meidän takka on Tiilerin Ilona, hieman korkeampi vain kuin perusmalli. Takasta meillä oli vähän vääntöä, kun mies olisi halunnut mustan, ja suostuinkin siihen aikoinani. Myöhemmin muutin mieltäni. Musta möhkäle keskellä alakertaa ei enää tuntunutkaan hyvälle idealle. Onneksi sain tahtoni läpi, sillä takka on valkoisena tosi raikkaan ja kivan näköinen.






Takan päällä näkyvät lankut eivät jää siihen, vaan tuo tila tulee olemaan avoin ylös asti.




Viinikellarin aukko on peitetty lankuilla, mutta siihen tulee aikanaan lasinen luukku.

Alakerrassa on nyt kaikki seinät levytetty ja sama homma jatkuu yläkerrassa. Aiemmin yläkertaan vei vain tikapuut, mutta nyt meillä on väliaikaiset portaat.




JK. Tuo edellisen postauksen krassi kasvoi kuin kasvoikin komeaksi. Maku vain oli ihan kamala! Retiisi potenssiin tuhat. Roskiin lensi koko puska. Mies ehdotti, että yritetään piilottaa sitä salaattiin, mutta miksi pilata hyvä salaatti tuollaisella? Flunssaiselle se olisi sopinut nenän avaajaksi, mutta ei sitä muuten viitsi syödä. Vesi valuu silmistä kun ajatteleekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti