Meillä on vauva, ihan totta!! Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan.
Olen aina inhonnut lapsia ja ollut täysin varma siitä, että mulle niitä kiusankappaleita ei tule. Mieheni taas on aina halunnut lapsia ja tiesin sen seurustelumme alusta asti. Hän ei koskaan painostanut tai edes puhunut lapsi-asiasta, mutta tiesin hänen toiveensa kuitenkin. Ehkä hän ei siksi puhunut, koska olin tehnyt kantani niin selväksi.
Pikku hiljaa minusta alkoi tuntua, että on väärin kieltää häneltä lapsi. Tietysti päätös jälkikasvusta on yhteinen, mutta tunsin syyllisyyttä kuitenkin. Ajattelin jopa, että minun pitäisi päästää hänet etsimään itselleen uusi lapsihalukas puoliso! Miehelle en tästä kertonut, hän olisi varmasti pitänyt ajatusta ihan höpönä.
Halusin kuitenkin pitää mieheni ja huomasin, että ajatus lapsesta ei enää ollutkaan niin mahdoton. Lopulta päätin antaa luonnon hoitaa päätöksen puolestani, eli lopetin ehkäisypillereiden käytön. 36-vuoden iässä ei raskaaksi tulo ole enää niin selviö. Eikä tietysti missään muussakaan iässä.
Vuosi meni, eikä mitään tapahtunut. Mulla oli alun perinkin tunne, että en voi tulla raskaaksi ja nyt olin mielestäni saanut varmuuden siitä. Unohdin koko jutun.
Alkuvuodesta mulla oli tosi kummallinen ja väsynyt olo. Harkitsin jo lopputiliä töistä, sillä olin niin väsynyt iltapäivisin, että iltavuoroon lähteminen tuntui ihan mahdottomalta. En jaksanut nousta sängystä, silmät menivät väkisin kiinni.
Juon normaalisti paljon teetä, mutta enää ei maistunutkaan. Laitoin aamuisin veden kiehumaan kuten ennenkin, mutta sinne se jäi pannuun kylmenemään. Pelkkä ajatuskin teestä kuvotti. Hampaiden harjaus ei onnistunut ilman kakomista. Myös jotkut tuoksut kuvottivat, piparminttu erityisesti.
Lopulta päätin varata ajan lääkärille, sillä niin pahaksi väsymys oli käynyt. Varatessani aikaa ja luetellessani oireita päässäni vihdoin syttyi lamppu :D Sain ajan ultraan ja olinkin jo seitsemännellä viikolla raskaana.
Raskausaika meni hyvin, mutta jouduin jäämään pois töistä melko aikaisessa vaiheessa. Työ oli fyysisesti raskasta ja mulla oli voimakkaita harjoitussupistuksia jo viikolta 15 alkaen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pahoinvointi helpotti ja olo oli kertakaikkiaan mahtava. Kesäkin sattui olemaan kylmän kolea, joten ison mahan kanssa ei tarvinnut tuskailla helteessä. Aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä, mutta kaikki kantaminen ja nostelu oli minulta kielletty. En siis pystynyt auttamaan raksalla, enkä tekemään kesäksi suunnittelemaani puutarhan uudistusta :(
Laskettu aika oli marraskuun alussa ja hyvin se piti paikkansa.
Synnytyskertomusta en kirjoita, en ainakaan nyt. Ehkä joskus, jos vielä muistan jotakin tai haluan muistella. Sen verran sanon, että ennemmin antaisin korppien nokkia silmät päästäni, kuin menisin uudestaan synnyttämään.
Terve poika syntyi ikuisuuden kestäneen tuskan jälkeen sektiolla.
Ja miten ihana poika!
Terve, pullea ja suloinen kun mikä <3
Vauva-arki on ollut helpompaa, kuin etukäteen pelkäsin. Alun imetyshelvetti oli kyllä rankkaa, mutta elämä helpottui suuresti, kun siirryimme pelkkään pulloruokintaan.
Pelkäsin myös, miten kiukkuiseksi tulen, kun aikaa ei enää ole "omille jutuille". Nyt huomaan, että ei ne omat jutut niin tärkeitä ollutkaan :) Ihanampi olla oman pikkuisen kanssa ja kyllä sitä aikaa jää itsellekin. Ripeämmin hoituu kaikki asiat, kun aikaa on rajallisesti; päiväunien verran.
Niin tämä kirjoituskin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti