perjantai 6. kesäkuuta 2014

TGIF


Olen aina perjantaisin tosi väsynyt, mutta tänään olen ollut aivan raato jo aamusta asti. Mikään määrä teetä ei ole saanut mua hereille ja töissäkin odotin vain, että pääsen kotiin ja suoraan peiton alle.

Tällä viikolla me olemme lajitelleet ja pinonneet lautoja. Ja pinonneet ja lajitelleet ja lajitelleet ja pinonneet. Voisi sanoa, että olen korviani myöten täynnä lautoja. Onneksi tuo homma alkaa olla ohi ja mua ei toivottavasti kaivata talolla ainakaan muutamaan päivään.
 





Vaatteet ovat pihkassa, käsivarret verinaarmuilla ja jalat mustelmilla. Kaiken sorttiset kovakuoriaiset viihtyy tuolla lautapinoissa ja sekös mua inhottaa. Myös punkkeja vaikuttaa olevan runsaasti, koirasta niitä saa poistaa joka päivä. Meillä on tarkoituksena, että pihassamme otetaan esiin mahdollisimman paljon kalliota. Pusikot ja nurmet siis kaavitaan pois. Nyt kun paljastui tämä punkkiongelma, niin olen entistä vakuuttuneempi siitä, että heinät ja mustikanvarvut saa lähteä.






Jotta työt maistuisi paremmalta, me päätimme ostaa grillin. Meillä ei aiemmin ole kyseistä vekotinta ollut, sillä emme ole varsinaisesti grillikansaa. Tofugrilleri ei maistu mulle, eikä myöskään kesäkurpitsa tai herkkusienet. Mitä sinne grilliin sitten laittaisi? Maissi ja täytetyt paprikat ovat ok. Paprikat täytän riisillä, herneillä ja gogreenin salsakastikkeella. Mies laittaa omiinsa myös juustoraastetta päälle. Sipoossa kasvaa muuten maailman komeimmat ja maukkaimmat maissit! Laitan kuvan sitten loppukesästä, kun ne ovat kypsyneet. Sormet ristiin, että sato onnistuu, nimittäin joka vuosi se ei onnistu.














Sää on ollut aivan ihana tällä viikolla. Vaikka työ on ollut raskasta, niin kauniit aurinkoiset päivät ovat pitäneet mielen iloisena. Joskus mietin, että minkälaista kansaa me suomalaiset olisimme, ja mihin me pystyisimme, jos meillä olisi aina kesä? Vai osaisiko sitä sitten arvostaa? Tuntuu, että tämä maa herää kesäisin aivan uskomattomalla tavalla henkiin. Kesätapahtumia on niin paljon, että viikonloput loppuu kesken. Joka paikkaan, mihin haluaisi mennä, ei millään ehdi.

Tänä viikonloppuna on Ruotsinpyhtäällä, mun entisessä kotikylässäni, Rootsinpyhtää Bluegrass festival. Sinne voisi ajella, mikäli ei tarvitse lautahommiin ryhtyä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti